Hotelli oli loistava esimerkki ns. 5 tähden hotelleista, joissa tasoa ei osata pitää yllä.
Hotelli oli yleisesti siisti, mutta siivousta ei todellakaan hoideta sillä tasolla, joka vastaisi viiden tähden hotellilta odotettavaa tasoa.
Isoin puute oli aamiainen. Allergia tietoja ei ollut merkitty lainkaan. Henkilökunta oli autuaan pihalla siitä mitä allegeeneja ruuiassa on ja antoi myös vääriä tietoja, mikä on lähinnä hengenvaarallista.
Jos sinulla on allergioita, keliakia tms. Niin unohda täällä syöminen kokonaan.
Ikävää oli myös se, että henkilökunta oli hyvin välinoitämätöntä hoitamaan tätäkään asia ja palvelu jäi uupumaan. Samaa palvelualttiuden puutetta sai ihmetellä koko majoittautumisen ajan. Näin suomalaisena palvelun heikkous ei niin häiritse, mutta tämän tason hotellissa se kuitenkin pistää silmään.
Muitakin puutteita oli. Saamamme huone oli esimerkiksi selvästi enemmän pienempi kuin mitä huoneen tiedoissa luvattiin.
Kaiken kaikkiaan kyseessä on siisti ja yleensä ottaen ihan ok hotelli, mutta taso ei vastaa luvattu viittä tähteä. Kaupungista löytyy myös muita viiden tähden kohteita, joissa laatu vastaa lupausta.