Mitä voisin sanoa. Olen matkustanut paljon ja ollut hotelleissa. Tämä hotelli on todella hyvä ja hinta-laatusuhde on loistava. Kaikki on siistiä, ja mietitty. Pienet yksityiskohdat ovat todella mietitty ja jää asiakkaan mieleen. Tulee olo että hotellin henkilökunta on sinua varten.
Aamupala on loistava ja runsas. Etenkin Eurooppalaisessa mittakaavassa erittäin runsas. Ainoa ns hassu oli että henkilökunta vei Aamupalalautasen mukana pari kertaa haarukan ja veitsen eikä uusia löytynyt mistään muusta kuin naapuripöydästä. Mutta esim asiakkaalle voidaan tehdä pyynnöstä esim munakas, paistettu muna jne. Suomalaisena olisin syönyt aamulla puuroa mutta erittäin hyvä mysli, luonnon Jogurtti ja marjat olivat ihana aamun avaus.
Matkustimme pariskuntana ja tarkoituksena oli tutustua Berliiniin. Mietimme hotellin sijainnin tarkkaan ja käytimme jopa tekoälyä alueen löytämiseen. Olemme taiteesta, kulttuurista, undergroundista, arkkitehtuurista kiinnostunut pari. Sijainti oli loistava. Jos halusi ihan keskustaan esim Under der Lindelle oli sinne lyhyt matka. Kauppa oli hotellin, lähellä, samoin underista ja subkulttuurin alue Kreuzberg oli kävelymatkan päässä, samoin kaunis Viktoriapark, Boheemi Holzmarkt (suosittelen), ja Checkpoint Charlie oli nyt ihan vieressä. Huoneeseen ja etenkin sängyn viereen pitäisi saada ehdottomasti laatikollinen yöpöytä. Pieni pyöreä pöytä oli tavaroille vaarallinen, tabletti, puhelin, kello, Bluetooth kuulokkeet, kirja, silmälasit jne ei mahtunut pöydälle.